Star Driverin tähän mennessä töllöstä tulleet 6 jaksoa ovat vieneet sydämeni, enkä ole ollut mistään uudesta animesta pitkään aikaan aivan näin innoissani. En kuitenkaan oikein tykkää kirjoittaa ajatuksiani animesarjoista, ellen ole katsonut niitä loppuun, joten eeppistä hueg pitkää enjaksalukealoppuun Star Driver -mölinää saatte vielä odottaa puolisen vuotta. Sitä ennen voi kuitenkin hehkuttaa sarjan vähän… öö, pinnallisempia puolia. Ei kuitenkaan Takuton takapuolta, yritetään pysyä edes puoliksi asialinjalla.
Star Driver on Revolutionary Girl Utenan perillinen hyvin selkeästi. Utenasta on napattu mukaan unenomaisuus, eräällä tavalla suljettu ja ehkä klaustrofobinenkin tapahtumapaikka, faaabulous meininki päähahmopojun pyllynpyörityshenshiniin asti ja kaikkein tärkeimpänä rituaalien toistaminen. Utenahan ei pyörinyt anime top 10 -listallani, vaikka sarjaa hurjasti arvostankin – sen poisti sieltä älyttömän ärsyttävä animaatiosäästö. Star Driverilla on budjetti tasoa Chez Dominique verrattuna Utenan tonnikala+makaronibudjettiin, joten tällä kertaa rituaalit eivät ole vain sen peittämistä, ettei ole varaa animoida mitään uutta matskua, vaan täysin kerrontaan luontevasti istuva jippo. Rituaaleista eli joka jaksossa pienin variaatioin toistuvista jutuista tulee parhaimmillaan se koukku, joka saa katsojan katsomaan aina seuraavan ja seuraavan ja seuraavan jakson. Katsojalle on helppoa, kun tietää mitä odottaa, mistä hienous alkaa ja mihin se päättyy. Ja jos rituaalit ovat eeppisiä, takuuvarmasti joka ikinen jakso on eeppinen! Tämähän on verrattain hyvä diili, vai?
Harmittavasti monesti sarjat joko eivät vedä rituaalejaan kunnolla potenssiin tuhat tai sitten ylikäyttävät niitä helppona animaatiosäästönä. Pahin esimerkki on joidenkin Pretty Cure -sarjojen tarjoama henshin + hyökkäyscutscene -spämmi: kun taikatyttöjä on viisi tai kuusi ja kaikkien henshin näytetään koko mitassa, plus jokaisen oma hyökkäysanimaatio, siitä tulee suurin piirtein kymmenen minuuttia pelkkää kierrätystavaraa. Vaikka itse henshinpätkät olisivatkin ihan huimaa silmäkarkkia kuten vaikka Cure Sunshinen henshin, tämä on esimerkki huonosta rituaalista, koska se ei tuo parin toiston jälkeen sarjaan enää mitään uutta tai jännää, se toistuu aina aivan samanlaisena, ja koreografiankin oppii ulkoa, kuten minä aikoinaan kaikki Sailor Moonin henshinit… kröhöm.
Star Driverin toistuva kuvio Zero Timeen siirtymisineen, henshineineen, Kiraboshi-pellejen sala_kokouksineen ja Tauburnin goatse-entryineen ei kuitenkaan ole joka viikko täysin samanlainen. Pienistä eroista voi kaivaa viittauksia ehkä sarjassa myöhemmin tapahtuviin juttuihin. Ollaan vasta jaksossa kuusi, ja kahdessa jaksossa tätä toistuvaa settiä ei ole edes tullut ollenkaan, joten täysin kaavaan kangistumisesta ja animaatiokierrätyksestä ei BONESia voi syyttää. Mutta hassuinta kyllä, vaikka tiedostan, että kaavaa on rikottava, jotta mielenkiinto säilyy, kaipasin kuutosjaksossa sitä EEPPISTÄ kohtausta, jonka olin jo tottunut näkemään. Kutosjaksossa oli kyllä myös eeppinen kohtaus, mutta se ei ollut se SAMA ja tuttu eeppinen kohtaus! Eikä siinä ollut Monochromea.
Monochrome on vain kertakaikkiaan hieno biisi. Se luo tunnelman jo yksinään, koska katsoja tietää parin jakson jälkeen, että noin 45 s biisin alkamisesta alkaa kova mättö ja muu yleinen epic shit. Joko erittäin hyvänä tai tyhmimpänä bisnesvetona ikinä ko. biisin sinkku ilmestyy vasta joskus ensi vuonna, joten joudutte tyytymään yllä olevaan kökkölinkkiin. Koska tämä kirjoitus ei kuitenkaan ole pelkästään laskelmoitu Star Driver-hehkutus, Monochromen inspiroimana ajattelin listata muita vastaavia ”mättö alkaa nyt”-biisejä. Vastaavalla tarkoitan sitä, että niiden kuuleminen oli tai on yhä minulle jakson kohokohta, ja petyn raskaasti, jos sitä tiettyä biisiä ei tulekaan! Toisaalta ne kaikki myös soivat kohdissa, joissa jakson varsinainen toimintakohtaus alkaa.
Eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, btw!
Naruto saakoon itsestäänselvästi ensimmäisen maininnan. En jaksanut katsoa animea kuin ehkä 30 jaksoa, koska se oli tyyyyylsä. Taistelut kestivät ikuisuuden ja bleh. Parhaana asiana Narutosta jäi mieleeni tämä kohtuullisen kuuluisa ostin pätkä, jossa on sitä henkeä, joka ehkä Naruton animesovituksesta mielestäni muuten puuttui. Kuten joku tuolla YouTubessa mainitsee: ”i have wireless headphones so i listened to this song while taking a piss. Man that was the most BADASS piss i ever took!!!!”
Lempisäveltäjältäni Yuki Kajiuralta voisin listata helposti useammankin kappaleen, mutta voittaja on Song of a Storm and Fire. Oikeastaan melkein tämän biisin voimin kahlasin läpi muuten umpitylsän ja umpihuonon Tsubasa Chronicle -animen. Anime on hidastempoista juustoa, josta puuttuu lähes kaikki, mikä mangassa toimii… mutta animessa on musiikkia. Kyseinen ost on valtavan hieno muutenkin, sääli, että se sai kaverikseen tuuba-animen.
Nostalgiakortti esiin! En kuulu niihin, jotka hehkuttaisivat sitä surullisenkuuluisaa Digimonin suomidubbia. Katsoin kuitenkin joka ikisen jakson, ja siitä on syyttäminen Brave Heartia. Kyseinen biisi oli aina jokaisen jakson kohokohta. Kuuti muuten komppaa: silloin, kun automatkoillamme emme keskustele animen naiskuvasta tai muusta fiksusta, kuuntelemme anime_poppii ja tämä biisi menee melkein aina yhteislaulannaksi :D Brave heartissa on muuten oikeasti kivat sanatkin ;__;
Angelic Layer oli yksiä ensimmäisiä fanittamiani animesarjoja, ja haluaisin yhä edelleen ihan oikeasti pelata sitä. Harmi, ettei teknologia vielä riitä. Silloin joskus kauan sitten olin modeeminetin päässä ja muistan etsineeni tätä biisiä kissojen ja koirien kanssa ja lopulta ladanneeni sen niin, että lataamiseen kului yli tunti. On se yhä kohtuu eeppinen matsinalkubiisi.
Yoko Kanno on hyvä säveltäjä, mutta tädin osteilta löytyy harvemmin tälle listalle sopivia BÄNG-biisejä. Arjunan musiikit ovat se poikkeus. Arjuna animena meni ehkä moraalisaarnan puolelle, mutta musiikit ja animaatio ovat kyllä täyttä rautaa.
Suurimmassa osassa nykyisiä suosikkisarjojani on hieno ost – musiikki on minulle aika iso osa sarjaa – joten niistä ehdottomista suosikkisarjoistani löytyy myös niitä eeppisiä biisejä, joita venailin vesi kielellä koko jakson. Simounin Oozora no Auriga, Toward the Terran Aoi Hoshi ja Noeinin Shangri-La, olkaa hyvät.
Aoi Hoshi mainittu! Melkein itken, kun kuulen sen.
Mulle myös biisit on iso osa taistelufiilistä (ja Star Driverin viehätystä), muistan esim. kuinka hyvin eeppistä oli pitkästä aikaa kuulla Bleachin OSTilta tuttu Number One, joka sarjasta jäi pois joskus sata vuotta sitten (en tiä onko tullut takaisin, lopetin katsomisen 160 jakson jälkeen), mutta teki iloisen comebackin elokuvissa.
Myös Utenassa toistuva ”zettai unmei mokushiroku” -kälätys on hieno. (Tykkäsin muutenkin koko sarjassa eniten taistelumusiikeista.)
Muuten, Macross Frontierin Yoko Kannon tekemältä OSTilta löytyy ehkä yksi eeppisimmistä taistelubiiseistä ikinä: http://www.youtube.com/watch?v=URzO2BT8l-A
Itselleni tuotti aluksi vaikeuksia päästä Star Driveriin sisälle sen vuoksi, että siinä ei turhia selitellä. En tiedä onko sarjassa vihjattu hienovaraisesti, keitä ”Kiraboshi-pellet” ovat, miksi puuhaavat mitä puuhaavat, ja mistä ovat saaneet niin laajan valikoiman niitä bottejaan. Nyt kun tätä on kuitenkin katsottu jo kuusi viikkoa, niin joku voisi pikkuhiljaa kertoa mitä tässä oikeasti tapahtuu. Teorioita on yritetty saada kasaan myös mm. siitä, millä tavoin häkissä istuva tyttö ja hänen kertomansa tarina liittyvät sarjan pääjuoneen. Toisaalta kolkutellaan vasta sarjan toista neljännestä, että eiköhän näihin kysymyksiin saada lähitulevaisuudessa selko.
Kun teksti kääntyi taistelubiiseihin, tuli ensimmäisenä mieleen juurikin The Raising Fighting Spirit, ja kyllähän tuota kuunnellessa meinasi ilopissa tulla housuun, kun muisteli mitä fiiliksiä tuosta sarjasta sai seitsemännellä luokalla irti.
Olenko siis ainut, jonka mielestä Monochromen laulaja kuulostaa lähinnä joltain sekunda-Vocaloidilta?
Kyllä sä Krypfto taidat olla. Itse tulen sateenkaaren väreissä aina kun se soi.
Yuki Kajiuralla on kyllä hemmetin hyviä nimenomaan taistelubiisejä. Muistan ainakin Kara no Kyoukaissa ja Pandora heartsissa sydämeni jättäneen kahdeksan iskua väliin hemmetin väkevän musiikin takia.
Animemusasta joristaan kyllä ihan liian vähän. Pitäskö sitä ite vaikka…
Wolf: Aoi Hoshi aiheuttaa minulle vähän samaa, varsinkin jos olen ~herkässä tilassa~ jo valmiiksi. Ja tuo Frontierin taistelubiisi hämmentää, muistuttaa tosi paljon yhtä Turn A Gundamin endingiä, josta tykkään hurjasti, Tsuki no Mayua, on vain nopeampi. No, Yoko Kannoa molemmat, eri vuosikymmeniltä vain.
Kuhaa: Minusta sarja on hyvä juuri siksi, ettei siinä selitellä turhia. Kiraboshi-pellet haluavat tietysti valtaa, jota Cybodyjen tuominen oikeaan maailmaan automaattisesti tuo. Mitä ilmeisimmin järjestö ei kuitenkaan ole täysin yhtä mieltä siitä, miten tämä vallan hamuaminen Cybodyilla pitäisi tehdä – sotilaallisin/taloudellisin/muumikä-keinoin? Ja toisaalta koko lopputavoitteella ei ole niin väliäkään, koska kysessä on eräänlainen abstrakti päämäärä (ihan kuin Utenassa), joka on olemassa jonkinlaisen tavoitteen vuoksi. Sarjassa ei ole kyse lopputuloksesta, vaan tiestä.
Botit ovat olleet saarella ”aina”, ne ovat ilmeisesti jonkin ikivanhan sivilisaation/blaa/jotain tuotoksia. Kannattaa muuten vilkaista tätä, siinä on paljon kaikenlaista nippelitietoa, jota itse sarjassa ei sanota täysin suoraan.
Krypfto: Mielipiteeni on kenties värittynyt, koska oikeasti pidän Vocaloid-musasta. ^_^;;
Tounis: Pandora Heartsin ost on loistokamaa (näin sarjaa näkemättäkin). Kirjoita ihmeessä musajuttuja, niitä ei tosiaan ole turhan paljoa näkynyt.